Ihmistä laajemmassa ajattelussa pyrimme kasvattamaan ajattelun ja huomioonottamisen kehää ihmisistä myös muuhun luontoon. Jotta voimme ottaa huomioon myös muut lajit – tai yhtälailla elottoman luonnon, tai kokonaiset ekosysteemit – täytyy meillä kuitenkin olla ainakin jonkinlainen aavistus siitä, mitä he tarvitsevat. Siksi kysymys muiden lajien tarpeiden tietämisestä on keskeinen ihmiskeskeisyyttä purkaessa.
Ensimmäinen vastaus tähän on toki tutkimus. Ekologian piirissä on jo pitkään tutkittu lajien tarpeita: mitä ne syövät, millaisessa elinympäristössä ne elävät, ja niin edelleen. Punainen kirja listaa lajien uhanalaistumisen syitä laajalti. Nykyään monilajinen tutkimus on vallannut alaa myös muilla tieteenaloilla saaden myös yhteiskuntatieteellisempiä näkökulmia.
Monet tutkimuksella todistetut asiat ovat toisaalta olleet jo pitkään itsestään selviä monelle, jotka elävät yhdessä muiden lajien kanssa. Esimerkiksi koirien tai kissojen erilaiset persoonallisuudet ovat tuttuja kaikille, jotka ovat viettäneet paljon aikaa muunlajisten ystävien kanssa. Havainnoinnin voi ulottaa myös lemmikkejä laajemmalle, ja näin kuka tahansa voi oppia ymmärtämään muita lajeja paremmin.
Havainnoinnin jälkeen on oiva hetki astua hetkeksi toisen lajin asemaan, eläytyä, millaista on olla tämä olento. Eläytymisessä ei toki voi päästä irti ihmisen näkökulmasta, mutta parhaimmillaan se auttaa katsomaan maailmaa uudenlaisesta perspektiivistä. Laajentamalla näkökulmaa voimme avartaa ajattelua sille, kuinka erilaisia ja toisaalta samanlaisia tarpeita meillä on.
Muiden lajien puolesta puhumisen liittyy aina riski siitä, että inhimillistämme heitä, teemme heistä itsemme kaltaisia. Inhimillistämisenkin uhalla meidän on kuitenkin yritettävä. Muuten suuremmaksi riskiksi nousee joko ihmistä laajemman elämän täysi sivuuttaminen tai sen koneellistaminen, joka näkyy esimerkiksi siinä, kuinka pitkään on kuviteltu, etteivät esimerkiksi muut lajit tunne lainkaan kipua tai tunteita.
Täydellisesti emme voi ikinä tietää, mitä muut lajit tarvitsevat, samoin kuin emme voi myöskään täysin tietää, mitä muut ihmiset tarvitsevat. Hyvä kysymys on myös, kuinka usein todella tiedämme edes, mitä itse tarvitsemme. Moni asia on epävarmaa, mutta lopulta tiedämme ainakin seuraavan: monilla lajeilla ei mene hyvin. Eräs osallistuja Kunta osana luontoa -hankkeen (2025) työpajoissamme totesi osuvasti: koko luonto suorastaan huutaa, että näin ei ainakaan pidä mennä. Hälyttävät luvut luonnon monimuotoisuudesta kertovat selvää tarinaa. Täyden tietämisen puutteesta ei saa muodostua estettä muiden lajien huomioinnille.
Mitä ajatuksia tämä teema herättää sinussa lukijassa? Mitä voimme tietää muiden lajien tarpeista ja miten? Ja toisaalta, kuinka paljon meidän edes täytyy tietää ennen kuin muutamme toimintaamme?
Kirjoitus on julkaistu osana Koneen säätiön rahoittaman Ihmistä laajempi kunta -hankkeen kirjoitussarjaa, jossa pohdimme kuukausittain ihmistä laajempaan elämään liittyviä kysymyksiä. Kirjoitus toimii alustuksena yhteiseen keskusteluun: kommentoi kysymyksen herättämiä ajatuksia alle, laita meille viestiä tai ota aihe itse puheeksi vaikkapa työpaikan kahvitauolla. Kirjoittaja Reetta Rossi työskentelee hankkeessa viestinnän ja kuntalaisyhteistyön parissa. Tutustu hankkeeseen täältä (linkki aukeaa uuteen välilehteen).
