Onko luontosuhteemme Suomessa upoksissa? Millaisia tunteita ympäristötuhouutisista herää ja miksi? Miten luontosuhdettamme kannattaisi tarkastella yhteiskunnallisesti?
Kokoonnuimme lokakuussa Luontosuhde upoksissa -webinaariin keskustelemaan yhdessä Ympäristö ja tulevaisuus mielessä -hankkeen asiantuntijan Taneli Saaren sekä webinaarin osallistujien kanssa siitä, onko meillä Suomessa luontosuhde upoksissa, kuten Hukkajoen raakkutuhosta voisi päätellä. Halusimme keskustella yhdessä sitä, miten ympäristötuhojen yhteiskunnallinen näkökulma kietoutuu suomalaisten luontosuhteeseen ja tuhojen herättämiin tunteisiin.
”Miten toimisimme, jos ymmärtäisimme itsemme ja yhteiskunnan olevan osa samaa systeemiä kuin raakut?”
Kudelman asiantuntijat Pihla ja Jaana puhuivat tilaisuudessa raakkutuhon yhteiskunnallisesta näkökulmasta ja tavoittelivat ristiriitaisen luontosuhteemme juurisyitä. Ympäristöministeriön teettämän Luontosuhdebarometrin (2022) mukaan 89% kyselyyn vastanneista pitää luontoa tärkeänä tai erittäin tärkeänä. Silti muuta luontoa tuhoava toiminta ei tunnu vähenevän ja sitä pidetään usein oikeutettuna, esimerkiksi taloudellisiin syihin tai ihmisen hyvinvointiin vedoten. Tunteet ja arvot eivät siis kohtaa käytännön toiminnan kanssa. Yhdeksi merkittäväksi syyksi tähän voi nostaa ihmisen erottamisen luonnosta länsimaisessa ja siten myös suomalaisessa kulttuurissa. Miten toimisimme, jos ymmärtäisimme itsemme ja yhteiskunnan olevan osa samaa systeemiä kuin raakut? Luontosuhdetutkimusten mukaan tällainen vahva luontoyhteydentunne lisää ympäristövastuullista käyttäytymistä. Tästä löytyy myös voimakas vipupiste systeemiseen muutokseen: maailmankuva ja arvot.
”Yhteiskunnallisessa keskustelussa tunteet koetetaan vaientaa tai piilottaa ja olla “järkeviä”, vaikka keskustelua todellisuudessa ohjaavat usein voimakkaatkin tunteet.”
Tunne ry:n asiantuntija Taneli Saari toi esiin yksilön ja yhteiskunnan tapoja reagoida ympäristökriisiin ja siitä uutisointiin. Esimerkiksi apatia, kieltäminen, vähättely ja tunteiden välttely ovat ymmärrettäviä reaktioita tilanteessa, jonka vakavuutta emme haluaisi myöntää. Toisaalta yhteiskunnallisessa keskustelussa tunteet koetetaan vaientaa tai piilottaa ja olla “järkeviä”, vaikka keskustelua todellisuudessa ohjaavat usein voimakkaatkin tunteet. Esimerkkinä tästä Taneli nosti mediakeskustelun eduskuntatalon pylväiden värjäämisestä Återställ Våtmarker-liikkeen ja Elokapinan syyskuisessa mielenilmauksessa, jolla tuotiin esiin suomalaisen turveteollisuuden osuutta luontokadon ja ilmastonmuutoksen kiihdyttämisessä. Pylväiden värjäämistä kauhisteltiin ja niiden puhdistamiseen kuluvaa rahaa laskettiin, mutta kustannusarviot turvetuotannon aiheuttamien tuhojen ennallistamisesta loistivat poissaolollaan. Tämä kertoo paljon ristiriitaisesta luontosuhteestamme ja tarpeesta muutokseen maailmankuvien ja arvojen tasolla.
Tavoitteena oli keskusteleva etätilaisuus, jossa osallistujat eivät ole pelkästään kuuntelijoina. Keskustelu olikin vilkasta ja luontosuhteen moninäkökulmaisuus tuli hyvin esiin. Pienryhmissä pohdittiin muun muassa sitä, miten häilyvä ihmisen ja luonnon raja on, onko tuota rajaa edes olemassa ja toisaalta miten helposti arkielämässä rajan kuitenkin vetää itsensä ja luonnon välille. Tai miten lemmikkien ja muiden eläinten välisellä rajalla ollaan, kun lemmikkejä halutaan suojella metsästämällä maamme luonnonvaraisia petoja. Raakut toimivat keskustelun innoittajina, mutta heti kävi selväksi, että luontosuhteen tematiikka kurkottelee moniin suuntiin.
Meille kudelmalaisille tilaisuus oli inspiroiva ja virkistävä. Oli hienoa päästä keskustelemaan yhdessä ja suunnitelmissa onkin, että tilaisuus saa vielä jatkoa tulevaisuudessa!