Kunta osana luontoa -hankkeessa pureudumme osallistujakuntien kanssa ihmiskeskeiseen paradigmaan ja sen purkamiseen kuntatyön tasolla. Mitä on tämä ihmiskeskeinen paradigma ja mistä se kumpuaa? Miten sitä voidaan purkaa? Entä miten ihmisen ja luonnon suhde voidaan nähdä kokonaisvaltaisesti?
Länsimaisissa yhteiskunnissa voi monilla mittareilla katsoen nähdä vallitsevan hyvin ihmiskeskeinen paradigma, eli yhteisesti jaettu tarina maailmasta. Jatkuvan talouskasvun ajaminen, ylikulutus, kaupunkisuunnittelu, jopa kasvatus kaikki tähtäävät länsimaissa ensisijaisesti ihmisen hyvinvointiin ja vaurauteen. Jopa kestävyyden tavoittelussa keskitytään edelleen usein lähinnä ihmisen hyvinvoinnin turvaamiseen.
Tämän kestävyyskriisiä kiihdyttävän, ihmiskeskeisen toiminnan taustalla on ihmisen luonnosta erottava dikotominen ajattelu, jolla on juuret syvällä länsimaisen kulttuurin ja sivilisaation historiassa. Edelleen on muita kulttuureja, joissa ihminen nähdään osana luontoa ja kulttuurin yhteisön toiminta asetetaan luonnon kantokyvyn sisään. Ihmiskeskeisen, erottelevan paradigman muuttaminen onkin tunnistettu yhdeksi keskeiseksi askeleeksi kestävyysmurroksessa kohti kokonaisvaltaisesti kestävämpää tulevaisuutta.
Tilanteemme voi ajatella vaikka näin: meillä on maapallon kantokykyä kuvaavat planetaariset rajat, joista suurimman osan ihmistoiminta jo ylittää. Tämän mahdollistaa ajattelu, jossa ihminen ja ihmisen systeemit nähdään luonnosta erillään ja luonto ihmisten käytettävissä olevana resurssina. Entäpä jos ymmärtäisimme ihmisen systeemeineen osaksi luontoa ja kaiken meidän toimintamme luonnon kokonaisuuden sisällä tapahtuvaksi? Muuttuisiko toimintamme niin, ettemme enää ylittäisi planetaarisia rajoja?
Luontosuhdetutkimuksesta on saatu vahvoja viitteitä siihen, että kyllä muuttuisi. Useiden luontosuhdetutkimusten tulokset kertovat, että yksilön vahva yhteydentunne ja kokemus siitä, että on osa luontoa, voimistaa todennäköisyyttä toimia ympäristöystävällisemmin (1). Toisaalta heikon yhteydentunteen on todettu korreloivan ympäristövastaisten (non- tai antienvironmental) arvojen kanssa (2).
Tämä on tuttu ajatus myös ympäristöajattelun historiassa. Esimerkiksi 1900-luvun alkupuolella vaikuttanut yhdysvaltalainen ympäristöajattelija Aldo Leopold painotti maaetiikassaan, että ihmiset ovat osa luonnon yhteisöä ja huolenpito ja moraali tulee siten myös ulottaa muuhun luontoon. Ajatus on intuitiivinen: välitämme siitä, mihin koemme yhteyttä ja mikä on meille merkityksellistä. Näin on ihmisten välisissä suhteissakin. Tärkeää on toki ymmärtää, miten tarvitsemme muuta luontoa elääksemme, mutta vielä voimallisempaa näyttää olevan se, että koemme itse olevamme osa luontoa. Tämänkin luontosuhdetutkimus vahvistaa, sillä tietoa merkittävämpi tekijä käyttäytymisen muutoksessa on oma kokemus. Kukapa haluaisi heikentää systeemiä, luontoa, jossa elämme ja jonka osia itse olemme.
Miten ihmiskeskeistä ajattelua voisi purkaa?
Tätä tutkimme Kudelman tutkimusryhmässä ja viemme nyt tutkimustamme käytäntöön osuuskunnan Kunta osana luontoa -hankkeessa. Koulutushankkeessa asiaa tarkastellaan kuntien näkökulmasta kahdella tasolla:
- Puretaan kuntatyön ihmiskeskeisiä ajattelu- ja toimintatapoja ja vahvistetaan ymmärrystä kunnasta osana luontoa.
- Luodaan kuvaus siitä, miltä ei-ihmiskeskeinen kuntatyö voisi näyttää sekä konkreettisia käytänteitä siihen pääsemiseksi.
Kyse on perustavanlaatuisesta ajattelutapojen ja arvojen muutoksesta, joka ottaa aikansa. Tätä käsittelemme syvällisemmin Kunta osana luontoa -blogisarjassa myöhemmin keväällä paradigman muutoksen yhteydessä.
Yksi tapa purkaa ihmiskeskeisyyttä ja ihminen-luonto-dikotomiaa on tarkastella omia käsityksiä ihmisestä ja luonnosta. Tätä teimme koulutushankkeen ensimmäisissä työpajoissa piirrustustehtävän ja keskustelun avulla. Länsimaisessa tavassa rinnastaa esimerkiksi puheessamme ihminen ja luonto, voi tunnistaa kategoriavirheen: kahden eri tason kategorian sanat asetetaan samanarvoisiksi. Tätä voi havainnollistaa tunnustelemalla, miltä kuulostaa, jos kysyt “otatko omenan vai hedelmän?” Kysymys tuntuu kummalliselta, sillä omena sisältyy kategoriaan hedelmä. Vastaavasti luonto on kokonaisvaltaisesti tarkasteltuna yläkategoria ja ihminen yksi alakategorioista. Ihmisen ja luonnon tapauksessa tätä on mielekästä ajatella systeemisesti: luonto on systeemi, jonka osa ihminen on. Kategoriavirheen voi ohittaa esimerkiksi puhumalla ihmisestä ja muusta luonnosta, silloin kun viitataan ei-inhimilliseen luontoon.
Koulutushankkeeseen osallistuvien kuntien kanssa pohditaan, mitä voisivat olla ne konkreettiset tavat, joilla ihmiskeskeisyyttä voidaan purkaa kuntatyössä. Omien käsitysten ja viestinnässä käytetyn kielen lisäksi tavoitellaan muutoksia laajalti kuntatyön käytännöissä. Osalla kunnista on tästä omia esimerkkejä ja hankkeen edetessä kehitämme yhdessä uusia tapoja. Ensimmäisissä työpajoissa puheena on ollut mm. kaupunkisuunnittelun, rakennuslupien ja luonnonhoidon ihmiskeskeiset tai ei-ihmiskeskeiset käytännöt. Hankkeen lopuksi julkaistaan kaikille avoin muistilista, joka tukee ihmiskeskeisyyden purkamista kunnissa.
Kunta osana luontoa -hanke on Maj ja Tor Nesslingin säätiön rahoittama.
Lähdeviitteet:
1) Braito, M. T., Böck, K., Flint, C., Muhar, A., Muhar, S., Penker, M. (2017). Human-Nature Relationships and Linkages to Environmental Behaviour. Environmental Values, 26(3), 365–389.
Mackay, C., & Schmitt, M. (2019). Do people who feel connected to nature do more to protect it? A meta-analysis. Journal of Environmental Psychology, 65, 101323.
Nisbet, E., Zelenski, J., & Murphy, S. (2009). The nature relatedness scale: Linking individuals’ connection with nature to environmental concern and behavior. Environment and Behavior, 41 (5), 715–740.
2) Barragan‐Jason, G., de Mazancourt, C., Parmesan, C., Singer, M. C., & Loreau, M. (2022). Human–nature connectedness as a pathway to sustainability: A global meta‐analysis. Conservation Letters, 15(1), e12852.