Käsitteet, joilla kuvaamme todellisuutta, muovaavat tapaamme ymmärtää ja suhtautua maailmaan. Tapa, jolla puhumme luonnosta, on tästä havainnollistava esimerkki. Länsimaisen ajattelun piirissä viittaamme “luonnolla” tyypillisesti johonkin ihmisen ulkopuoliseen – esimerkiksi muihin eliöihin tai elinympäristöihin, jotka ovat mahdollisimman vähän ihmisen muokkaamia. Luonto näyttäytyy meille paikkana, johon voi mennä ja josta voi palata. Tällainen kulttuurissamme vallitseva luontokäsitys heijastuu kieleen niin tieteessä, mediassa, oppikirjoissa kuin arkipuheessakin. (1)
Vakiintuneiden puhetapojen kautta saatamme huomaamattamme päätyä ylläpitämään kestävyyskriisiä voimistavaa ajattelua, jossa ihminen ja luonto nähdään toisistaan erillisinä. Kielenkäyttö on siten toimintaa ja vallankäytön muoto, jolla on todellisia yhteiskunnallisia vaikutuksia: se muovaa arvojamme, asenteitamme ja tapojamme olla vuorovaikutuksessa muun luonnon kanssa sekä tehdä siihen vaikuttavia päätöksiä. Kun emme ymmärrä tai koe perustavanlaatuista yhteyttämme luontoon, voi se näyttäytyä meille vieraana, erillisenä, ”toisena” – jonakin, jota voidaan vähätellä, hyödyntää ja hallita (1).
Tarve puhetapojemme muutokselle kiteytyy Kortekallion ym. (2020) (2) sanoihin: ”Jos haluamme ajatella uudella tavalla, joudumme ajattelemaan myös käsitteemme uusiksi.” Ihmiskeskeisen ajattelun purkamiseksi ihminen tulisi ymmärtää aidosti osana luonnon kokonaisuutta. Kun luovumme eriyttävästä puhetavasta, voimme paremmin nähdä luonnon itsessämme ja systeemeissämme.
Monissa alkuperäiskulttuureissa ihminen ja luonto ovat erottamattomia (3, 4, 5). Useissa kielissä ei edes ole suoraa vastinetta käsitteelle luonto (6, 7), ja onkin esitetty, että luonto-käsitteen synty tuli mahdolliseksi vasta, kun ihminen oli jo asettanut itsensä sen ulkopuolelle (ks. 7). Tällaiset kielten ja käsitteiden erot havainnollistavat, kuinka käsityksemme luonnosta ja tapamme puhua siitä ovat kulttuurisesti tuotettuja (8).
Sana luonto on kuitenkin syvälle juurtunut nykykieleemme ja sanastoomme, eikä sen poistaminen ole helppo tai edes realistinen ratkaisu. Tarvitsemme kuitenkin täsmällisemmän määritelmän sekä uudenlaisia käsitteitä, jotka rikastavat, laajentavat ja syventävät käsitystämme luonnosta ja suhteestamme siihen. Sanoja, jotka auttavat purkamaan vieraantumistamme muusta luonnosta ja paljastavat, kuinka esimerkiksi kaupungit kasvavat luonnosta ja ovat sen olennainen osa. Kielenkäyttö voi näin vahvistaa luontoyhteyden kokemustamme ja auttaa meitä omaksumaan kestävämpiä ajattelu- ja toimintatapoja. (1.)
Tässä hengessä olemme koonneet yhteen muutamia käsitteitä, jotka tukevat kokonaisvaltaisempaa luontokäsitystä. Sanaston tarkoitus on laajentaa kielellisiä mahdollisuuksiamme ja ajatteluamme – avata tilaa toisenlaisille tavoille ymmärtää, puhua ja olla suhteessa maailmaan.
Sanasto on alunperin luotu Kunta osana luontoa -hankkeessa osana suomalaisille kunnille järjestettyä työpajakokonaisuutta. Käsitteitä määritellään tutkimuksessa eri tavoin, ja tämä on vain yksi havainnollistus niiden käytöstä.
ihmiskeskeisyys: Ajattelutapa, jossa korostuu ihmisten tarpeiden ja etujen ensisijaisuus suhteessa muuhun elämään. Ihmiskeskeisestä näkökulmasta luonto nähdään ihmiselle alisteisessa suhteessa. Esimerkiksi jatkuvan talouskasvun tavoittelu muun luonnon kustannuksella tai kaupunkimetsien kaataminen uuden rakentamisen tieltä ovat ihmiskeskeisiä toimintatapoja. Länsimaisissa kulttuureissa ihmiskeskeisyys on tyypillinen maailmankuvan lähtökohta.
ihmistä laajempi: Näkökulma, jossa otetaan huomioon ihmisen lisäksi muu luonto ja luonnon kokonaisuus. Ihmistä laajempi näkökulma havainnollistaa, että kunta on myös muiden kuin ihmisten asuttama ja muokkaama tila. Kuntatyössä tämä voisi näkyä esimerkiksi niin, että puistoa suunnitellessa mietitään ihmisten tarpeiden lisäksi alueen muiden eläinten, kasvien jalaajemmin kunnan ekologisen verkoston tarpeita.
monilajinen: Yksinkertaisimmillaan monilajinen tarkoittaa, että jokin asia koskee tai koostuu useista eri lajeista. Laajemmin monilajisuus viittaa lajien keskinäisten yhteyksien ja riippuvuussuhteiden ymmärtämistä esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa. Monilajinen kunta tukee lajien monimuotoisuutta ja huomioi myös muiden lajien kuin ihmisten tarpeet.
muunlajinen: Muunlajisella tai tois(en)lajisella tarkoitetaan muita eliölajeja kuin ihmisiä. Ihmistä laajemmassa ajattelussa ihminen ymmärrretään yhtenä eliölajina muiden joukossa ja muunlajisella viitataan tällöin muihin kuin ihmisiin.
muu luonto: Muu luonto on vastaava käsite kuin muunlajinen, mutta se viittaa muiden lajien ja niiden edustajien lisäksi elottomaan luontoon, ekosysteemeihin ja luonnon prosesseihin – toisin sanoen muihin luonnon osiin kuin ihmiseen. Kun puhutaan ihmisestä ja muusta luonnosta, vältetään ihmisen erottaminen luonnosta.
planetaarinen terveys: Lähestymistapa ja tieteenala, jossa käsitellään ihmisen terveyttä osana koko luonnon terveyttä. Planetaarisessa terveydessä ymmärretään ihmisen terveys riippuvaisena elinympäristön tilasta ja ihmisen toiminnan vaikutuksista elinympäristöön. Elinympäristön hyvinvointia tarkastellaan planetaaristen rajojen eli ekosysteemien toiminnan kautta. Planetaarisessa terveydessä korostetaan ihmisen vastuuta omien toimiensa vaikutuksista omaan terveyteensä sekä koko luonnon planetaariseen hyvinvointiin.
Kirjoitus on julkaistu osana Maj ja Tor Nesslingin säätiön rahoittamaa Kunta osana luontoa -hanketta. Tekstin kirjoittaja Sanni Kouhia toimii hankkeen vastuullisena johtajana. Tutustu hankkeeseen tästä linkistä.
Lähteet:
1. Soinnunmaa, P. T., Willamo, R., Helenius, L., Holmström, A.C., Kaikko, A.K.M. & Nuotio-
mäki, A. (2021). Voiko luonnosta tulla pois? Mikä on se luonto, johon olemme suhteessa?
Ihminen osana elonkirjoa: Luontosuhteet, luontokäsitykset ja sivistys kestävyyskriisin ai-
kakaudella, 65–79. (Sitra muistio). Sitra. https://www.sitra.fi/app/uploads/2021/12/sitra-
ihminen-osana-elonkirjoa.pdf
2. Kortekallio, K., Niskavaara, M., Ouramo, H., Raipola, J., Salmela, T., Tervonen, A., & Karkulehto, S. (2020). Ehdotus ihmistä suhteellistavaksi sanastoksi. Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avain, 17(4), 82-95. https://doi.org/10.30665/av.100030
3. Kimmerer R.W. (2013) Braiding sweetgrass: Indigenous wisdom, scientific knowledge and the teachings of plants. Milkweed Editions, Minnesota.
4. Watts, V. (2013). Indigenous place-thought and agency amongst humans and non humans (first woman and sky woman go on a European World Tour!). Decolonization: Indigeneity, Education & Society, 2(1), 20–34.
5. Gould, R. K., Martinez, D. E., & Hoelting, K. R. (2023). Exploring Indigenous relationality to inform the relational turn in sustainability science. Ecosystems and People, 19(1), 2229452.
6. Guttorm, H. (2021). Becoming Earth: Rethinking and (Re-)Connecting with the Earth, Sámi Lands and Relations. teoksessa R.-H. Andersson, B. Cothran, & S. Kekki (Toim.): Bridging Cultural Concepts of Nature: Indigenous People and Protected Spaces of Nature. 229-258. Helsinki University Press. https://doi.org/10.33134/AHEAD-1-8
7. Reed, G., Brunet, N.D., McGregor, D. et al. (2024). There is no word for ‘nature’ in our language: rethinking nature-based solutions from the perspective of Indigenous Peoples located in Canada. Climatic Change 177, 32.
8. Björklund, H., Hiltunen, K., Purhonen, J., Rainio, M., Sääskilahti, N., & Vallius, A. (2022).
Ristiriitainen luontosuhde. In H. Björklund, K. Hiltunen, J. Purhonen, M. Rainio, N. Sääskilahti, &
A. Vallius (Eds.), Luontosuhteiden luonto : taiteentutkimuksen ja ekologian näkökulmia (pp. 9-
36). Jyväskylän yliopisto. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja, 133.