”Taipumuksemme vähätellä muiden lajien tietoisuutta heijastaa omaa kasvun tarvettamme. Meidän täytyy kehittää laajempaa ymmärrystä niistä, jotka elävät keskuudessamme – ja siitä, kuinka syvästi olemme heihin kytkeytyneet.”
Yksilöllisyyden ihanne ja omaehtoisuuden korostuminen ilmenevät länsimaisessa kulttuurissa toisinaan jopa erillisyyden ja vastakkainasettelujen suosimisena. Ajattelutapaa heijastavat pyrkimykset erottaa ihminen luonnosta ja eläimistä, kuin myös tavat painottaa ihmisen ylivertaisuutta suhteessa muihin elollisiin olentoihin. Tällainen maailmankuva on historian saatossa osaltaan johtanut luonnon kestämättömään hyväksikäyttöön.
Pirstaleinen ja ihmiskeskeinen ajattelu rajoittaa kykyämme nähdä paikkamme osana suurempaa kokonaisuutta. Samalla se hämärtää ymmärrystämme siitä, kuinka laajoja ja kauaskantoisia vaikutuksia toiminnallamme aidosti on Maahan – planetaariseen järjestelmään, joka on perustavanlaatuisesti vuorovaikutteinen ja tiiviin kytkeytynyt. (1.)
Maailmaa on kuitenkin mahdollista oppia katsomaan kokonaisvaltaisemmin, kuten esimerkiksi monet alkuperäiskansojen maailmankuvat, systeemiteoria, biologia tai buddhalainen käsite keskinäisolemisesta (interbeing, 2) muistuttavat. Kaikki olemassaolo voidaan myös tulkita tapahtuvan suhteessa, mikä tarkoittaa ettei yksikään olento voi olla olemassa yksin tai muista irrallaan. Ihmiselämä nähdään näin rakentuvan jatkuvassa yhteydessä ja vuorovaikutuksessa toisiin olentoihin ja ympäristötekijöihin. Jo itsessään ihmiskeho on tällainen monimuotoinen ekosysteemi, jota asuttavat lukemattomat, sen terveyden kannalta elintärkeät, mikrobiyhteisöt.
Elämän kietoutuneisuuden omaksuminen omaan maailmankuvaansa ei tarkoita yksilöllisyyden kieltämistä, vaan ennen kaikkea elämän monimuotoisuuden sekä eri elämänmuotojen itseisarvon tunnustamista. Kun tämä moninaisuus aidosti sisäistetään, ei toisen ihmisen tai muun luonnon arvo perustu sen tuottamaan hyötyyn, vaan kaikki elämän eri muodot nähdään itsessään arvokkaina – toisiaan kannattelevina rakenteina yhteisessä kudelmassa, jota luonnoksikin kutsumme. (3.)
Yksilön edun sijaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tähtäävissä kulttuureissa painottuvat yhteydet ja keskinäisen riippuvuuden merkitys. Niissä korostuvat monesti yhteisölliset (relationaaliset) arvot, kuten yhteisvastuu ja vastavuoroisuus, mikä heijastuu myös ihmisten tapoihin suhtautua ympäristöön; useiden tutkimusten mukaan yhteisöllinen kulttuuri edistää ympäristövastuullista käyttäytymistä (esim. 4; 5; 6).
Vaikka individualistinen kulttuuri ja voimakas kaupungistuminen ohjaavat monesti irtaantumaan yhteisöllisistä arvoista, eivät ne kykene poistamaan meihin sisäänrakennettua tarvetta vuorovaikutuksellisuuteen tai hakeutumaan keskinäisiin riippuvuussuhteisiin. Ihmisillä on sosiaalisena olentona jatkuva kaipuu yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen (7), mikä ilmenee yhteiskunnassa esimerkiksi erilaisten verkostojen, tapahtumien ja ihmisten yhteenliittymien syntynä.
Tätä samaa yhteisöllisyyden ja yhteyden kaipuuta voidaan tarkastella myös suhteessamme muihin elollisiin olentoihin ja ekologisiin kokonaisuuksiin. Esimerkiksi lähimetsän tuhoutumisen herättämä suru tai kaipuu kesämökin monilajiseen ympäristöön voidaan nähdä saman ilmiön heijastumina. Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ja koetun luontoyhteyden heikkeneminen eivät merkitse ihmiselle vain moniulotteista terveydellistä uhkaa – ne ovat myös yhteisöllisiä menetyksiä. Etäännymme köyhdyttämästämme luonnosta, joka syvästi määrittää meitä – ja samalla menetämme elämän kirjon, yhteisön, johon perustavanlaatuisesti kuulumme ja jota sisimmässämme kaipaamme.
Siksi kuntatyössä onkin erityisen merkittävää pohtia yhteisöllisyyden monimuotoista merkitystä ihmisille. Tällaisen ajattelun soveltaminen, yhteisöllisyyden painottaminen, onkin jo osin monen kunnan arvojen ja strategian ytimessä. Entä jos yhteisöllisyyttä ja osallisuutta ei rajattaisi vain ihmisiin, vaan ajattelumme ulottuisi myös muunlajisiin kuntalaisiin, ihmistä laajempaan yhteisöön? Millaisia edistysaskelia kohti kestävämpää kuntatyötä tällainen elämäkeskeinen, osamme luonnon kudelmassa tunnustava ajattelu ja toiminta voisivat saada aikaan?
Kirjoitus on julkaistu osana Maj ja Tor Nesslingin säätiön rahoittamaa Kunta osana luontoa -hanketta. Tutustu hankkeeseen tästä linkistä.
Lähdeviitteet:
1) Sheri Mitchell Weh’na Ha’mu Kwasset, (2024). Kincentric Circles. Atmos, 09, 37–54. Viitattu 23.6.2025.
2) Thích Nhất Hạnh, (2017). The Art of Living. S. 13–14. Harper One.
3) Salonen, A. & Foster, R. (2021). Irtiolemisesta merkitykselliseksi osaksi maailmaa. Teoksessa Risto Haverinen, Kirsikka Mattila, Aleksi Neuvonen, Rinna Saramäki & Otso Sillanaukee (toim.) Ihminen osana elonkirjoa. Luontosuhteet, luontokäsitykset ja sivistys kestävyyskriisin aikakaudella. Helsinki: Sitra, 52–64.
4) Yang, Y., Yuan, Y., Liu, P., Wu, W. and Huo, C. (2024). Crucial to me and my society: how collectivist culture influences individual pro-environmental behavior through environmental values. Journal of Cleaner Production, 454, 142211
5) Chwialkowska, A., Bhatti, W.A., & Glowik, M., (2020). The influence of cultural values on pro-environmental behavior. Journal of cleaner production, 268, 122305.
6) Higueras-Castillo, E., Li´ebana-Cabanillas, F. J., Mu˜noz-Leiva, F., & Molinillo, S. (2019). The role of collectivism in modeling the adoption of renewable energies: A cross-cultural approach. International journal of Environmental Science and Technology, 16 (4), 2143–2160.
7) Rahkonen, J., (2019). Toivo ja yhteisöllisyys 2020-luvulla. Yhteiskuntapolitiikka 84: 5-6