Mikä inspiroi sinua toimimaan kestävyyden parissa? Katastrofiuutisten ja maailmanlopun maalailujen keskellä minusta on toisinaan tärkeää pysähtyä miettimään,miksi olenkaan tälle alalle onkaan päätynyt, ja mikä innostaa jatkamaan eteenpäin. Minulle kestävyydessä on kyse ennen kaikkea sellaisten elämisen tapojen löytämisestä, jotka mahdollistavat niin ihmisten kuin muunkin luonnon hyvinvoinnin planetaaristen rajojen puitteissa. Tässä blogipostauksessa haluan nostaa esiin joitakin näkökulmia, jotka antavat minulle voimaa jatkaa työtä tätä tavoitetta kohti.
Oppiminen yli rajojen: Kestävyyttä ei pystytä luomaan yksin, vaan se vaatii yhteistyötä yli toimi- ja tieteenalarajojen. Vaikka laaja-alainen yhteistyö ei olekaan aina helppoa, koen tällaisen toiminnan yhtenä työni antoisimmista puolista; erilaisten näkökulmien ja tietotaitojen yhdistäminen on kenties tehokkaimpia tapoja oppia uutta. Nautinkin kovasti työpajojen fasilitoinnista ja muista osallistavista menetelmistä – parhaimmillaan niiden avulla voidaan luoda tilaa yhteistyölle, joka aidosti ylittää rajoja ja avaa uusia näkökulmia. Kudelman hengessä haluan nostaa esiin myös kysymyksen oppimisesta lajirajojen yli. Mitä kaikkea voisimmekaan oppia, jos pyrkisimme työskentelemään yhteisymmärryksessä myös muiden lajien kanssa?
Tiedosta toimintaan: Pidän tärkeänä, että työni pohjaa tutkittuun tietoon, mutta teorian tasolle kestävyyden edistäminen ei kuitenkaan saa jäädä. Viime aikoina olen pohtinut erityisesti kokemusten roolia siltana tiedosta toimintaan. Kokemusten kautta tieto saa uusia, syvällisempiä merkityksiä ja kannustaa toimintaan. Tämän vuoksi olen aloittanut töitteni ohella uudet seikkailukasvatuksen opinnot. Seikkailukasvatus painottaa ulkona tapahtuvaa, kokemuksellista ja aktiivista oppimista, ja näitä oppeja haluan tuoda yhä enemmän kestävyyden parissa tekemään työhöni.
Tulevaisuuteen suuntaaminen: Tulevaisuus näyttäytyy usein kovin sotkuisena ja epävarmana. Kaaoksen keskellä minua auttaa ymmärrys siitä, että tuo sama epävarmuus, joka voi aiheuttaa ahdistusta, on myös toivon lähde. Epävarmuus siitä, millainen tulevaisuus tulee olemaan, avaa mahdollisuuden myös kestävämmille tulevaisuuden kuville, joissa niin ihminen kuin muu luonto voivat hyvin. Tähän ajatukseen tartuin myös gradussani, jossa pohdin kaupunkien tulevaisuutta monilajisesta näkökulmasta: miltä tulevaisuuden kaupungit voisivat näyttää, jos niitä ei kehitettäisi vain ihmisten näkökulmasta, vaan myös muut lajit huomioiden? Loin aiheesta myös interaktiivisen tarinan, jota pääsee testaamaan täällä: https://reettarossi.itch.io/multispecies-cities.
Kestävyyden eteen tekemäni työ tarkoittaakin minulle merkityksellisiä kohtaamisia ja kokemuksia, niin ihmisten kuin muunkin luonnon kanssa. Näihin kohtaamisiin tiivistyy toive tulevaisuudesta, jossa hyvinvointi ei katso lajirajoja. Ongelmakeskeisyyden sijaan haluaisinkin korostaa sitä iloa, joka nousee uuden oppimisesta, onnistuneesta yhteistyöstä ja myönteisistä tulevaisuuden kuvista. Blogitekstin myötä haastan myös lukijan pohtimaan alussa esittämääni kysymystä: mikä inspiroi juuri sinua kestävyyden pariin?
Kirjoittaja on Reetta Rossi, joka toimii Kudelmassa kestävyysasiantuntijana.